Innostus rotuun lähti tätini omistamasta Amadeuksesta, "Cheristä" (i. Krysanteemin Xen Mo & e. Siina). Hullaannuin jo silloin Shih Tzun ihanaan luonteeseen ja komeaan ulkonäköön. Silloin päätinkin jo että jos meille koira tulee, niin se on ehdottomasti Shih Tzu. Siinä vaiheessa kun etsimme koiraa perheeseemme, Shih Tzun pentuja syntyi hyvin vähän. Pitkän kyselyn ja odottamisen tuloksena meille saapui vuonna 2002 Shih Tzu tyttö Joshaidas Albertta, "Miina". Pennut tottuvat lapsiin sekä tavallisiin kodin ääniin ja askareisiin jo pienestä pitäen. Näinpä ollen pennuista kasvaa sosiaalisia. Shih Tzut kiintyvät helposti omistajaansa ja nukkumaan mentäessäkään ei varpaidenlämmittäjistä ole ollut puutetta. Halutessani kotiin toisen Shih Tzun, innostukseni Miinan pennutukseen heräsi. Niinpä ensimmäinen kennel Annctika Angel'sin pentue syntyi aprillipäivänä 1.4.2005. Pentueeseen syntyi kaksi urosta ja kaksi narttua, joista kotiin jäi yksi narttu Annctika Angel's April-Anactacia "Minttu".
Urjalassa asuessamme vuosina 2004-2005 naapurissa asuivat samojedikasvattajat Merja & Marko Lehto koirineen (kennel Wuffkun). Rakastuimme jo silloin Wuffkun- sekä Ikiliikkujan koiriin ja jo silloin syntyi ajatus siitä että jos takaisin Haapajärvelle päästään, niin meillekin tulee tällainen valkoinen karvapallo. Tämä haave toteutui sitten elokuun 7. päivä 2007 kun Melli, Ikiliikkujan Buckeye O'Rocky, haettiin Ikiliikkujan kennelistä. Ihastuneena samojedin ihanaan luonteeseen tuli pian tarve saada Mellille kaveri ja sepä sitten haettiin samasta Ikiliikkujan kennelistä heinäkuussa 2008 Celine O´Solo. Shih Tzut ja samojedi elävät hyvässä sovussa keskenään perheemme kanssa.
|
||
|
webdesign by Emilia Mattila 2009
|